20. elokuuta 2018

Silmukka

Yksi maailmanhistorian tärkeimmistä keksinnöistä on silmukka - minun ja varmaan monen muunkin mielestä (kuulen taustalla samanhenkisten myhäilyjä). Mitä kaikkea kaunista, kestävää, monipuolista ja mielenkiintoista sillä saakaan aikaan.

Aloitetaan silmukoiden luomisesta. Niitäkin tapoja löytyy useamman sorttisia, jossain väitettiin että kymmeniä. Tämä meidän perinteinen tapamme ristikkäin luominen on erinomaisen hyvä tapa. Sillä luodusta reunasta tulee napakka ja silti joustava.

Jos haluaa lisää joustavuutta luomisreunaan, kannattaa opetella englantilainen luominen, joka jossain kirjassa oli nimetty vanhaksi Norjalaiseksi tavaksi. 



Neuloen luomalla voi tehdä hyvin ohuen ja sileän reunan tai jopa punosmaisen aloituksen, riippuen mistä kohtaa silmukan neuloo: viimeisestä silmukasta (video alla) tai kahden viimeisen silmukan välistä.


Vielä ohuempi reunasta tulee lenkeillä (silmuillen) luomisesta.


Jos neuloo esim sukan suuhun 1 x 1 joustinneuletta, kannattaa ottaa haltuun Italialainen luominen. Siinä silmukka otetaan vuorotellen edessä ja takana olevan langan alta. Kahden ensimmäisen kerroksen aikana oikeat silmukat neulotaan oikein ja nurjat silmukat nostetaan nurin neulomatta. Sen jälkeen jatketaan neulomista normaalisti 1 oikein ja 1 nurin.




Kaikenmaailman luomisten jälkeen voisimme nimetä  ristikkäin luomisen Suomalaiseksi luomiseksi. 

Kuinka sujuvaa, nopeaa ja helppoa onkaan tämä meidän tapamme neuloa; lanka on niin näppärä poimia puikolle etusormen päältä. Jos nyt pitäisi opetella neulomaan "heittämällä", niin kyllä tulisi vilu ja pakkanen ennenkuin ensimmäiset villasukat saisi jalkaan. Kaikki kunnia ja ihailu Neiti Marplen älykkyyttä ja oivalluksia kohtaan, mutta se hänen tapansa neuloa ja pitää neuletyötä käsissään näyttää sangen hankalalta.

Neiti Marple, kuva

Aina työn lopussa silmukat pitää ja saa päätellä ja voi iloita valmistuvasta työstä. Päätelläkin voi niin monella tavalla: ylivetäen, kaksiyhteen neuloen, virkkuukoukulla päätellen, ommellen ja mitä niitä nyt vielä onkaan. Tämä blogikirjoitus taitaakin olla jatkokertomuksen ensimmäinen osa.

Pääasia on kokea, miten palkitsevaa, nautinnollista ja elämää rikastuttavaa neulominen on. Ja vielä kaksinkerroin, kun sen kokemuksen jakaa muiden kanssa.Taitokeskustemme neulekursseille voi tulla neulomaan ja oppimaan uusia tekniikoita ja vinkkejä. Kursseihin voit tutustua täällä.

Ihana, värikäs käsityösyksy on alkamassa. Nautitaan siitä täysin siemauksin kauniiden lankojen, luistavien puikkojen ja mieluisien ohjeiden kera. 


Terkuin Ellu