Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsityöohje. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsityöohje. Näytä kaikki tekstit

5. huhtikuuta 2018

Hurahda kirjontaan


Vuoden 2018 käsityötekniikka kirjonta hurmaa monipuolisuudellaan.

Kirjomalla voit herättää henkiin vanhoja tuotteita tai antaa täydellisen loppusilauksen vaikka itse ommellulle pussukalle!

Tämä ihana kukkakuvio on kirjottu Green Craft kierrätyshuovalle ja siitä on ommeltu tablettisuoja. Sulkijana toimii neppari. Kirjontalankana on käytetty villalankaa, joka sopii kauniisti yheen huopakankaan kanssa.


Voit tulostaa kukkakaavion itsellesi täältä.
Yhdistelemällä erilaisia pistoja ja värejä saat aikaan kauniin pinnan. Helppoja kirjonnan peruspistoja ovat mm. etupisto, varsipisto ja laakapisto, niihin voit tutustua tarkemmin tältä opetusvideolta.

VAROITUS: Kirjontakärpänen voi puraista huomaamatta. Tänä keväänä on levinnyt epidemia, jossa oireina on pakottava tarve tehdä "vielä muutama pisto". Oireita voit lievittää esimerkiksi osallistumalla Taitolehden yhteiskirjontaan.


26. tammikuuta 2018

Vuoden käsityötekniikka



Kirjonta on Taitoliiton nimeämä Vuoden 2018 käsityötekniikka. 

Tänä vuonna järjestämme aiheen teemoilta kursseja, mutta voit tutustua kirjontaan myös oman kodin rauhassa. Taitoliitto on tuottanut videosarjan, jossa opetamme perustekniikoita.

Kokosimme kaikki ohjeet nettisivuillemme ohjeiden alle. Kaikki videot löydät täältä:  


18. joulukuuta 2017

Ameriikan -huivi

https://lankakeriajakaffia.blogspot.fi/

Joulun välipäiviin tylsyyttä torjumaan tarjoamme joulutervehdyksenä ohjeen Ameriikan-huiviin. 
Hyvää joulua Taito Etelä-Pohjanmaa ry:n ja Rustoopuori Oy:n puolesta!

Koko
Pituus 150 cm ja leveys 15 cm

Suosittelemme
Langaksi esimerkiksi pehmoista Unnia. Muhkean lopputuloksen saat käyttämällä 6- 6,5 puikkoja. 💕 

Mallineule
1 oikein, 1 nurin koko työn ajan kaksinkertaisella langalla.

Palmikon neulominen
Neulo 4 s mallineuletta, ota 4 seuraavaa s:aa apupuikoille työn eteen, neulo 4 s, neulo apupuikon s:t, neulo 4 s, ota 4 seuraavaa s:aa apupuikolle työn taakse, neulo 4s, neulo apupuikon s:t, neulo 4s.

Luo 28 s ja neulo 6 krs mallineuletta. Tee seuraavalla krs:lla ensimmäiset palmikot. Jatka mallineuletta ja tee palmikot joka 10. krs. Neulo viimeisen palmikon jälkeen 6 krs ja päättele silmukat.

Lopuksi
Höyrytä työ kevyesti.

7. marraskuuta 2017

Ruutu-rannekkeet kirjovirkkauksella


Tässä mallissa olemme käyttäneet klassista yhdistelmää: mustaa ja valkoista. Lämmittää mukavasti joko omia näppejä tai kaverin. Hyvä lahjaidea! 

Tarvitset:

  • Virkkuukoukku n:o 3
  • Kaksi (2) kerää Teeteen Helmi-lankaa (löytyy meiltä 20 eri värissä)
Ohje:

Toinen lanka kulkee siis aina silmukan silmällä. Tee värinvaihto viimeisen silmukan viimeisessä vaiheessa. Virkkaa kiinteitä silmukoita ja ota koululle aina silmukan molemmat reunat.


Virkkaa mustalla 48 (56) ketjusilmukkaa ja sulje piilosilmukalla renkaaksi. Virkkaa ensimmäinen (1) kerros kiinteitä silmukoita ja aloita kirjovirkkaus ruutupiirroksen mukaan. Voit sulkea jokaisen kerroksen piilosilmukalla tai edetä spiraalina kerrokselta toiselle.

Kun rannekeen korkeus on 14 cm, tee peukalon aukko kerroksen loppuun; virkkaa 10 ketjusilmukkaa (vuoritellen mustalla ja valkoisella) ja hyppää 10 kiinteän silmukan yli. Jatka kirjovirkkausta, kunnes ranneke on 20 cm. Virkkaa viimeinen kerros mustalla.


Ohje: Kaarakan taitokeskus

24. lokakuuta 2017

Aino pitsipeitto

https://www.taitoep.net

Koko: 60 x 80 cm
Tarvikkeet: 6 kerää Cotton Merino-lankaa, puikot n:o 4.

Peitto neulotaan ainaoikein neuleena ja pitsikuvio neulotaan parillisilla kerroksilla. Luo 125 s, neulo 11 krs oikein ja aloita pitsineule. Molemmissa reunoissa neulotaan koko ajan 6 s ilman pitsikuviota, joten ohjeen ensimmäinen s on neuleen 7. s.

2.krs: * 1 o, lk, 5 o, nosta 1 s neulomatta, neulo 2 s oikein yhteen, nosta neulomaton yli (nnyn), 5 o, lk*. Viimeinen s oikein.

4.krs: 2 o, lk, *4 o, nnyn, 4 o, lk, 3 o, lk*. Viim. 2 s o.

6.krs: 3 o, lk, *3 o, nnyn, 3 o, lk, 5 o, lk*. Viim. 3 s o.

8.krs: 4 o, lk, *2 o, nnyn, 2 o, lk, 7 o, lk*. Viim. 4 s o.

10.krs: 5 o, lk, *1 o, nnyn, 1 o, lk, 9 o, lk*. Viim. 5 s o.

12.krs: 6 o, lk, *nnyn, lk, 11 o, lk*. Viim. 6 s o. ·

Toista näitä 12 kerrosta, kunnes peitto on halutun mittainen. Neulo loppuun 12 krs ilman pitsikuviota ja päättele silmukat. Höyrytä työ kevyesti.

o = langankierto
ѧ = nosta 1 s neulomatta, neulo 2 s yhteen, nosta neulomaton yli

https://www.taitoep.net

21. elokuuta 2017

Junasukkien ohje

https://www.taitoep.net/muut/junasukka-ohje

Juna-sukka koskettaa ja sen tarina on koskettanut monia. Sukkia syntynyt jo useita tuhansia pareja. Ohje on nettisivuiltamme linkitetty lukemattomien blogien sivuille. Käsillä tehdyillä tuotteilla voi todella viestittää välittämistä. 

Toivomme, että tällä ohjeella neulotut sukat lämmittävät mahdillisimman monia pieniä jalkoja jatkossakin! 

OHJE

Tarvitaan kerä Alpaca-lankaa tai vastaavaa ja sukkapuikot kokoa 2½. 

Luo 10 s jokaiselle puikolle ja neulo 12 krs 2 o, 2 n joustinta. 
*Neulo 4 krs nurin, 4 krs oikein, 4 krs nurin ja 12 krs 2 x 2 joustinta.*. Toista *-*.
Neulo kantalappu puikoilla 1 ja 4, yht.12 krs. Nosta aina ensimmäinen s neulomatta.
Jaa silmukat kolmeen osaan niin, että keskellä on 6 s ja reunoilla 7 s ja tee kantapohjan kavennukset. Neulo ensin reunan 7 s oikein ja sen jälkeen keskiosasta 5 s, nosta 1 s neulomatta, neulo 1 s o reunaryhmän silmukoista ja vedä nostettu s neulotun yli.

Käännä työ. Nosta 1.s nurin neulomatta ja neulo keskiosan 4 s ja viimeinen s seuraavan reunaryhmän silmukan kanssa nurin yhteen.

Käännä työ ja jatka neuloen edestakaisin keskimmäisillä silmukoilla kaventaen reunasilmukat pois. Jatka poimimalla kantalapun sivuista 7 lisäsilmukkaa ja neulo terän suora osuus: *4 krs puikkojen 2 ja 3 silmukat nurin (jalkaterän päälle) ja loput oikein, 4 krs kaikki silmukat oikein. *Toista vielä *-* 2 kertaa. Neulo vielä 4 krs yläpuolen s:t nurin ja alapuolen oikein. Tee sukan kärkeen nauhakavennus: ensimmäisen ja kolmannen puikon lopussa kolmanneksi ja toiseksi viimeiset s:t oikein yhteen ja toisen ja neljännen puikon alussa toinen ja kolmas s. kavennus ylivetäen. Kun jäljellä on 4 s, katkaise lanka ja pujota se 2 kertaa s:n läpi. Päättele langat ja höyrytä sukat kevyesti.